maanantai 29. huhtikuuta 2013

AH!

Juustokakun makuun päästyäni väänsin myös minttusuklaa-kokeilun! Uijui jui!
Siis toverit, taivas aukeaa, enkelit laulaa, Mike Ness hieroo teidän jalkoja ja Justin Timberlake kuiskailee korviin kiiltokuvan tuoksuisia sulosanoja!
 
Täytteeseen tuli:
4 liivatetta
200 g eli purkki suklaanmakuista tuorejuustoa
3 dl kermaa
2 valkuaista
1 dl sokeria
puol levyä minttukrokanttisuklaata (mihi lie toinen puolikas kadonnu, etsivät paikalle, itse luotan nikke knattertoniin näissä asioissa)
2 tl vaniljasokrua
snadi ripaus suolaa

Liivatteet lillumaan kylmään vetee, kerma vaahdoksi,joukkoon juusto ja viel sinne sokerit  ja suolaripaus ja sulatettu suklaa. Valkuaiset vaahdoksi ja sinne kerman joukkoon varovasti. Liivatteet sulatetaan kuumassa vesitilkassa(n. 2 rkl) ja kaadetaan joukkoon. Pohja edellisestä postauksesta tuttu digestive pohja. Paitsi että liian myöhään tajusin että myös minttudomino-pohja ois ollu tykki. No ehkä ens kerral. Nopeena kertauksena että välineenä käytetään irtovuokapohjaa jonne laitetaan pohjalle ja reunoille leivipaperit suojaamaan ettei tartu kiinni.Ensin pohja tiukasti paikalleen ja kakkumassa kaadetaan niskaan ja annetaan ainaki tuntitolkulla olla jääkaapissa kohmettumassa. Päälle sulattelin tummaa ja vaaleeta suklaata ja raaputtelin vielä kuorimaveitsellä tollasii kiekuroita suklaalevystä! Hola amigot hoi, tehkää tätä daamille jos tahotte että rakastuminen on taattua, jos olette epävarmoja että tahdotteko naisen ikuisen ja palavan rakkauden omaksenne, älä tehkö tätä.
Tein samalla ohjeella(ilman minttusuklaata) myös parit leivokset.
Juustokakkumassa oli kulhossa jähmettymässä pari tuntia ja lapioin sitä kaurakeksien päälle ja väliin piilottelin vadelmia. Sokerimassasta tein nuo kukkaset ja niissä on päällä vähän glitteriäkin! uijui!
Näillä lähtee hyvin liikkeelle myös :http://www.youtube.com/watch?v=PiBX-ESFDF0

2 kommenttia:

  1. Minttusuklaaversio on todellakin seuraavaks juustokakkutestilistalla :)

    VastaaPoista
  2. toi puolikas minttukrokanttilevy oli siit hyvä et siit tuli mieto mintun maku eikä sellai aftereightmäinen hammastahnakäntty :D

    VastaaPoista