sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Askartelin paskartelin

Viikonloppu meni yksin himassa öllöttäessä, en juurikaan tehnyt yhtään mitään. Kattelin kauhuleffoja, tai no...koitin. Oon kauhuleffa-addikti, ja oon nähny jo melkeen kaiken mitä on nähtävissä, enkä jaksanut lähteä leffavuokraamoon tsekkaa sen genren uutuukia, joten koitin mennä netflixin avulla. No sieltä on kaikki katottu, ja koitin jo tsiigaa jotai kasarikauhuakin. Kuten arvata saattaa, kasarikauhu on kauheeta katsottavaa vain koska se on niin huonoa. Eli kauhua en saanut tähän halloweeniin. Mutta aattelin esitellä askarteluja vuosien varrelta! Hii-o hoi!

Muutamia hiuspantoja
Kontaktimuoveista askarreltu taulu
Lepardinnahkainen hiuskukka
Kaverille tehdyt hiuspinnit
Aika iso hiusklipsi verkolla
Kättäkin isompi sormus
Pikkumimmeille rusetteja
Erivärisiä lepardi-hiuspinnei
Kenkärusettei
Hermojentestaus projekti! Vanha barbi koki kovia, vanha tukka veks, uus tilalle. Ompelin yks hius kerrallaan tukan päähän, aidosta hiuksesta. Värjäsin siihen vielä raitaakin! Naaman maalasin uusiks, tein tukkakukan ja vaatteet. Mimmillä on myös tyllit alla! Vähän vanha kuva, mimmi on ottanut pari tatuointia sittemmin sekä saanut korvikset. Magee siitä tuli vaikka ite sanon!
Halloween asuun joskus vuosia sitten tehty koriste
Sekalaisia hiusrusetteja
Tälläsii kallojuttuja, hiuskorujen muodossa
Iso hiuskoriste
Kenkärusetteja
Kankaalla päällystettyjä puurasioita
 

Tein ensin hiuskoristeen höyhenistä ja sit koitin saada hiuksiin vielä samat sävyt haettua. Aika hyvin nää matsas luonnossa.


Oli yllättävän haastava lähteä näin kikkailemaan, tai no ei siinä mitään niin yllättävää ollu, tiesin kyllä et ei se niin helppoo oo. Mut kiva oli sotkee ja säheltää!

Siinä oli muutamia tekeleitä, aika samaa kaavaa näyttää askartelut toistelevan. Oon myös aika erityyppisiäkin juttuja tehnyt, mutta tietenkään en oo kaikkia tajunnut kuvailla. 
Nopee ruokavinkki viikonlopulta myös mukaan! Meille oli TAAAS ilmaantunut possun ulkofileköntsä jääkaappiin ja silvoin sen pieniksi lastuiksi joita vielä lihanuijalla hakkasin, heitin lastut rommi-lime-pippuri-suolaliemeen yöksi lillumaan ja aamulla paistoin ne pannulla. Ah, en tiennyt että porsas voi olla hyvääkin. Hyvä minä! Loppuun nuorta rakkautta !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti