sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Hiilihapotin vedelle

Fizz
Meillä on uuden hiilihapotuslaitteen hankinta edessä ja tutkin SodaStreamin sivuja. Meillä on ollut joku merkitön vehje aiemmin, mutta siihen ei saa pulloja mistään joten, joudumme hankkimaan uuden jos meinaamme jatkaa poreveden tekoa. Tietenkin eteen tulee dilemma että millanen (itselle lähinnä ulkonäkö on se tärkein tekijä) pömpeli meidän keittiöön tulee. Jos maailma olisi täydellinen saisin vempeleen pinkkinä, mintunvihreenä, vaaleankeltaisena tai cadillacin aquana. Yksi vaaleanpunainen löytyikin, mallin nimi on fizz. 
Mutta enemmän pidin sourcen tai jetin malleista. Koko valikoima löytyy tästä. Aloinkin funtsia kuinka näitä saisi tuunattua, ja mietin että näihinhä voisi kehittää ns. vaatetuksen, eli tarroja jolla tehdä mieleisensä! 



Source
Eli esim. tossa sourcessa, mikä oli miun ehdoton lempparimalli, on paljon pinta-alaa mitä tuunata. Sinne saisi kukkasta, palloa, ankkuria(luonnollisesti), mitä vaan liimattua ja tehtyä siitä oikeen keittiön piristyksen. Tarrat voisi olla sellaisia helposti irroitettavia ja sodastreamia voisi muokata fiiliksen mukaan. Voisi olla klassisia kuoseja, romanttisia juttuja, räväköitä rock henkisiä, värikkäitä retrohenkisiä...Sitten voisi olla jokaiseen sesonkiin omansa! Joulutarroja, pääsiäistarroja, halloween-tarroja! Ja trendikkäitä tarroja: tatuointiaiheisia tarroja, kasaritarroja, erilaisia tekstitarroja. En taida omata resursseja viemään asiaa eteenpäin ja jäänkin miettimään  mustan Sourcen ja  vaaleanpunaisen Fizzin väliltä kumpi muuttaa meille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti